Tuloksellinen ja turvallinen kumppanuusmainonta

Kumppanuusmainonnasta käytetään myös termejä affiliate-mainonta tai tulospohjainen mainonta.  Kumppanuusmainonta on hyvin kustannustehokas digitaalisen markkinoinnin muoto. Kumppanuusmainonnalla tarkoitetaan sen nimen mukaisesti mainontaa, jossa osapuolia on kolme. Osapuolina ovat yritys joka haluaa mainosta tuotteilleen tai palveluilleen, kumppani, joka haluaa mainostaa näitä sekä kumppanuusverkosto, joka toimii kaiken mahdollistavana tahona. Tällaisia kumppanuusverkostoja, jotka kokoaa sekä mainostajat että julkaisijat yhteen, on Suomessa muun muassa Tradedoubler, Tradetracker, Zanox ja EuroAds.

Kumppanuusmainonnan suosio perustuu sen kustannustehokkuuteen, tuloksellisuuteen ja kohdennettavuuteen. Kun esimerkiksi bannerimainonnassa yritys maksaa mainoskumppanille näyttöjen tai klikkien mukaan koko kampanjan ajan, kumppanuusmainonnassa yritys maksaa korvauksen vain lopullisten tulosten perusteella. Mainonnan hinta määräytyy siis vain tulosten mukaan ja se mistä maksetaan ja kuinka paljon, sovitaan jo kumppanuussuhdetta solmittaessa. Yleisimmin maksetaan klikeistä, liideistä tai myynneistä.

Otetaan esimerkiksi yritys joka valmistaa tuotetta X. Yritys liittyy mukaan johonkin tunnettuun kumppanuusverkostoon, jonka kautta löytyy yritykselle sopiva mainoskumppani. Kumppanilla on suosittu ja hyvin kohdennettu nettisivu, jonne hän laittaa affiliate-linkin yrityksen nettisivuille. Asiakas ohjautuu yrityksen sivuille linkin kautta ja toteuttaa kumppanuusmainonnalle asetetun tavoitteen, eli tekee esimerkiksi oston yrityksen nettikaupasta. Tällöin yritys maksaa kumppanille ennalta sovitun määrän komissiota.

Tavoitteena on luoda win-win tilanne, jossa kaikki osapuolet hyötyvät. Yhteistyökumppanit voivat olla esimerkiksi some-vaikuttajia, bloggaajia tai muita brändejä, joiden kautta tavoitellaan uusia asiakkaita ja kasvatetaan näkyvyyttä. On tärkeää valita oikeat kumppanit, joiden arvot sopivat omaan brändiin, jotta kumppanuusmainonta tuottaa parhaan mahdollisen tuloksen.

Kumppanuusmainonnan etuna on se, että se voi auttaa yritystä tavoittamaan uusia kohdeyleisöjä ja lisäämään myyntiä tehokkaasti. Hyvin suunniteltu ja toteutettu kampanja voi parantaa brändin tunnettuutta ja luotettavuutta. On myös tärkeää seurata kumppanuusmainonnan tuloksia ja tehdä tarvittaessa muutoksia kampanjaan datan perusteella. Samalla on olennaista huolehtia avoimesta viestinnästä ja selkeistä sopimuksista kumppaneiden kanssa, jotta yhteistyö sujuu mahdollisimman mutkattomasti.

Kumppanuusmainnonnassa et siis maksa turhasta ja oikeanlaisten kumppaneiden kanssa tulosta syntyy varmasti!