Kun aiemmissa blogiteksteissä käsitellyt Facebook ja Twitter keskittyvät kirjoitettuun tekstiin, Instagram ja Pinterest ovat puolestaan visuaalisia sosiaalisen median muotoja. Sanonta kuuluu, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja nämä visuaaliset markkinointikanavat ovat viimeistään todistaneet sanonnan paikkansapitävyyden.

Instagram on ilmainen kuvanjakopalvelu, jossa käyttäjät voivat kuvien jakamisen lisäksi tykätä kuvista ja kommentoida niitä. Instagram on ollut tähän mennessä nopeiten kasvanut sosiaalisen median kanava ja se on erityisesti nuorten käyttäjien suosiossa. Instagramin ehdoton valtti on visuaalisuus ja sen suosio perustuu tarinankerrontaan sekä mielikuvien luomiseen.

Monien suosittujen Instagram-tilien (sekä yksityisihmisten että brändien) kuvallinen kerronta perustuu mielenkiintoiseen sisältöön, kauniisiin, hauskoihin tai yllätyksellisiin kuviin. Instagramissa julkkikset jakavat mehukkaita paloja yksityiselämästään ja yritykset taas jännittäviä behind the scenes-otoksia. Tärkeintä on antaa seuraajille jotain tykättävää. Onnistuneen kuvavirran avulla herätät käyttäjien mielenkiinnon paitsi kuviasi, lopulta myös tuotettasi kohtaan.

Instagramin lisäksi myös Pinterest, eli virtuaalinen leikekirja, nojaa vahvasti kuvallisuuteen. Pinterestin perusajatuksena on kerätä eli pinnata käyttäjän luomille ”ilmoitustauluille” erilaisia inspiroivia kuvia yleensä aihepiireittäin järjesteltynä (esimeriksi harrastukset, juhlien suunnittelu, ruuanlaitto). Pinterest onkin loistava tapa tuoda omaa tuotettasi kohderyhmäsi tietoisuuteen. Monet käyttäjät myös lataavat palveluun itse ottamiaan kuvia, jolloin brändisi saa ilmaista mainosta. Esimerkiksi Iittala on pinnannut omaan profiiliinsa muiden käyttäjien ottamia taidokkaita valokuvia ja näin ollen myös Iittalan fanit ovat rakentamassa yrityksen tarinaa. Voit tarkastella kuvia täällä.

Pinterestiin ladattuihin kuviin kannattaa aina lisätä osoite verkkosivustolle tai nettikauppaan, jolloin kuvan tuotteesta kiinnostunut voi suoraan klikata sen ostopaikkaan. Pinterest ja Instagram ovatkin nousussa kun puhutaan verkkoliikenteen lähteistä! Pinterest synnyttää vahvoja mielikuvia ja tunnetta ja se voikin auttaa konkreettisen myynnin lisäksi myös brändimielikuvien vahvistamisessa.

Kun ollaan tekemisissä kuvien kanssa, on syytä pitää mielessä yksi tärkeä asia, tekijänoikeudet. Toisen kuvan käyttäminen ilman lupaa on aina tekijänoikeusrikkomus. Sinulla tulee siis olla lupa materiaaliin jota julkaiset, joten paras tapa onkin tuottaa kuvat joko itse tai ostaa sisältö luotettavalta kumppanilta.

Visuaalinen markkinointi on siis selkeästi kasvussa, eikä ihme, onhan kuvaa ja videota huomattavasti helpompi ja nopeampi seurata kuin tekstiä. Kuvaan myös kiinnitetään helpommin huomiota ja usein niitä kommentoidaan ja jaetaan tekstejä useammin. Visuaalisten some-muotojen lisäksi myös Facebookiin ja Twitteriin onkin enenevässä määrin alkanut ilmestymään kuvamuotoisia päivityksiä.

Osaatko sinä jo hyödyntää kuvia yrityksesi markkinoinnissa? Me Markkinointipäälliköllä autamme myös mielellämme alkuun.